AJEKin hallitus on päättänyt ehdottaa liiton tuomaripäälliköksi nykyistä
puheenjohtajaansa Veikko Lamminsaloa. SAJL nimittää Lamminsalon virallisesti
tehtävään kokouksessaan 26.5.
"Haasteet tässä toiminnassa ovat moninaisia ja toisaalta haluttiin rikkoa
muutama muna, jotta saataisiin omeletti tehtyä. Tarkoitus ei ole sälyttää
kaikkia tehtäviä yhden harteille, vaan käyttää tehokkaammin olemassa olevia
resursseja ja vaihtaa hieman "kenttäkoostumusta". Tämä tarkoittaa sitä, että
pyritään tekemään selkeämmin jaettuja tehtäväalueita laadukkaasti. Tämän
perusteella näenkin, että en voi olla samaan aikaan käytettävissä AJEKin
puheenjohtajana ensi kaudella, vaan vuosikokouksessamme 20.5. joudutaan
valitsemaan tilalleni joku toinen", sanoo Veikko ja jatkaa: "Uskon, että uusi
hallitus ja pj tulevat jatkamaan viime kaudella liitton ja seurojen suuntaan
sovellettua avoimuutta, josta saatu palaute on ollut positiivista".
Suurimmat haasteet liittyvät edelleenkin koulutuksen kehittämiseen sekä
toteutukseen ja sitä kautta jäsenmäärän nostamiseen ja tuomaroinnin laadun
parantamiseen. Tähän päästään, kun asetetaan toiminnalle tavoitteet ja selkeät
aikataulut. Myös koulutusmahdollisuuksien lisääminen tasaisesti koko off-season
-ajalle on erittäin tärkeää. Kauden aikanakin on mahdollista järjestää
pienimuotoista tuomarikoulutusta Vaahteraliigan ottelupaikkakunnilla, jos näin
halutaan. Jokaisessa tuomariryhmässä on A-tuomareita, joilla on
koulutusvelvoite. Näiden tuomarien kouluttajakoulutuksesta puolestaan vastaa
Perttu Hautala, joka on käynyt tätä varten tehdyn Suomen Erotuomarien Liiton
kurssin.
Toivon, että tällä muutoksella saavutetaan uutta intoa tuomarityöhön kentällä ja
kentän ulkopuolella sekä pysytään herkkänä liiton ja seurojen tarpeille.
Veikko Lamminsalo
AJEK ry, puheenjohtaja