Viime hetken muutoksella kauteen 2007!

AJEK päätti ottaa oppia amerikkalaisen jalkapallon serkkulajista Ultimatesta pohtiessaan huonohkoa tuomarivirettä kevään korvalla.

Liiton tuomarien lajipäällikkö Veikko Lamminsalo sanoo: "Viime syksynä teimme radikaaleja muutoksia koulutusohjelmaamme. Näimme muutama vuosi sitten, että olimme etääntyneet seuroista kauemmas ja halusimme tehdä strategisen muutoksen tähän. Jo aiemmin olimme mm. määränneet tuomareita miesten 1-divisioonaan ja halusimme jatkaa samantyyppisellä ratkaisulla; seurojen kummituomareilla. Seurat ottivatkin tämän muutoksen vastaan positiivisessa hengessä" .

K: Mikä vaikutus kummituomareilla on ollut?
VL: "Jonkin verran on tiedonkulku parantunut ja resursseja ollaan saatu jaettua tasaisemmin, mutta paremminkin asiat voisivat olla. Nyt näyttää siltä, että jos kausi alkaisi esim. nyt, emme saisi jalkautettua yhtään tuomaria kentälle. seuroille tämä olisi katastrofi myös taloudellisesti. Tuomareita ei olisi ja jokainen joukkue maksaisi yhden pelin tuomarisakkoja n. 200euroa/peli. Oli siis aika ottaa ns. plan B käyttöön."

K: Mikä on tämä plan B?
VL: "Ultimate-malli. Lajin hienous selviää seuraavasta kuvauksesta:

'Kaikki kehokontaktit ovat virheitä, joiden tapahtuessa ja niiden vaikuttaessa peliin, peliä jatketaan virhettä edeltäneestä tilanteesta. 14 pelaajan oikeudenmukainen vahtiminen kentällä olisi tuomareille mahdoton tehtävä. Ultimatessa tämä on ratkaistu siten, että tuomareita ei ole, eikä niitä tarvita. Pelaajat tuomitsevat itse ottelunsa aina MM-tasolla asti. Järjestelmä toimii, edellyttäen pelaajilta sääntöjen kunnioitusta sekä henkistä kypsyyttä, jotta rikkeen tehdessään voi rehellisesti myöntää sen.'

Yritämme siis toteuttaa tätä nyt ja pilotoimme sitä kohta alkavalla A-juniorikaudella. Mukavaa päästä ensi kaudella katsomaan pelejä jopa katsomostakin käsin!"

K: Eikö tähän sisälly riskejä?
VL: "Luotamme siihen, että emme ole lajin harrastajien osalta ultimaten pelaajia huonompia. Pelaajat osaavat mm. säännöt aika hyvin. Käyttäytyminenkään ei pitäisi olla ongelma. Miksei tämä voisi toimia? Myös rahallinen riski vähenee; ei enää tuomarikorvauksia tai sakkoja puuttuvista tuomareista. 0-miehen... tai pitäisikö sanoa 22-miehen mekaniikassa on sitä paitsi enemmän oikeasti näkeviä silmiä kuin vanhassa 5-miehen mekaniikassa."