EFAF tuomariklinkka on myönnetty Suomen järjestettäväksi vuonna 2004.

Se pidetään Helsingissä 20. - 22.2.

Website: http://clinic2004.ajek.org

Erotuomarilehti 1/2004 artikkeli aiheesta:

TUOMARIKLINIKKA

Amerikkalaisen jalkapallon eurooppalaiset tuomarit koulutuksessa Suomessa

Amerikkalaisen jalkapallon kausi keskittyy Euroopassa keväästä syksyyn. Toiminta ei kuitenkaan lakkaa kauden ulkopuolella, vaan n.s. "off-season" pyritään käyttämään mahdollisimman hyvin seuraavaa kautta ajatellen. Suomi järjestää EFAFin tuomareiden vuotuisen klinikan Järvenpäässä 20. – 22. helmikuuta 2004. Klinikka järjestetään Suomessa nyt toista kertaa.

TAUSTAA

AJEK perustettiin syksyllä 1984 kansallisiin tarpeisiin Vaahteraliigaa ja I-divisioonaa varten. Kohtuullisen nopeasti kävi selväksi, että kansainvälinen toiminta tulisi mukaan kuvaan. Seuroista Tikkurilan TAFT ja Helsinki Roosters valloittivat Eurooppaa 80-luvun lopulla ja myös suomalaisia tuomareita tarvittiin näissä otteluissa. Taitoja haettiin aluksi Michiganista, USA:sta, jossa keväisin järjestettävissä NCAA-klinikoissa käytiin ympäri Eurooppaa. Tätä ei kuitenkaan ollut helppo toteuttaa aikataulullisesti eikä se ollut taloudellisestikaan kovin järkevää. Silloinen Euroopan amerikkalaisen jalkapallon erotuomareiden yhdistys EAFOA, alkoikin järjestää 90-luvun alussa omia vuotuisia klinikoitaan, joihin kutsuttiin yleensä juuri Michiganista luennoitsijoita tai kuten me heitä kutsumme, klinikoitsijoita. Klinikoita järjestettiin yleensä kesäisin esim. EM-turnausten yhteydessä, mutta laajemman osanottajakunnan saamiseksi toimintaan mukaan, päätyi se nykyiseen ajankohtaansa järjestettäväksi helmikuussa.

ANOMUS

Klinikan järjestelyvuoron päättää nykyisen lajiliiton EFAFin hallitus.

Klinikkaa voivat anoa jäsenmaat (Itävalta, Belgia, Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa, Iso-Britannia, Espanja, Ukraina, Tsekki, Moldova, Italia, Venäjä, Ranska, Hollanti ja Sveitsi) vuorollaan, mutta hallitus myöntää järjestelyoikeuden seuraavin perustein:

Nämä perusteet ovat yleensä myös klinikan järjestämisen syinä; klinikalle osallistuminen on järjestäjille halvempaa. Klinikkamaksu on sadan euron luokkaa, mutta asumiseen ja lentoihin uppoaa helposti 500 – 600 euroa. Toki järjestelyissä on oma vaivansa, mutta ylpeys oman tilaisuuden onnistumisesta motivoi.

PROJEKTI

Vuonna 2003 klinikka järjestettiin Barcelonassa. AJEK jätti SAJL:n tukemana anomuksensa tämän vuoden klinikan järjestämisoikeudesta. Anomuksessa tuli ilmetä alustava budjetti ja ajankohta. Suomi valittiin kahden muun anojamaan joukosta ja näin alkoi noin vuoden mittainen valmisteluprojekti.

Klinikan "resurssinhallintaan" päätettiin tehdä veppisivusto, joka samalla palvelisi oivallisesti tiedotusfoorumina. Klinikan veppisivusto sijaitsee osoitteessa: http://clinic2004.ajek.org.

Klinikan formaatti on ollut kohtuullisen vakio vuodesta toiseen, joten suurimmat haasteet ovat sopivan kokouspaikan ja muun logistiikan järjestämisessä. Projektitiimissä toimii käytännössä AJEKin kv-tuomarit, joita on kuusi. Vastuu on jaettu näiden kuuden kesken siten, että kullakin on oma tehtävänsä ja tämän suurempaa ryhmää ei valmisteluvaiheessa tarvitakaan.

OSANOTTAJAT

EFAFilla on 17 jäsenmaata ja yksi ulkojäsen, Irlanti. Näiden maiden tuomarit voivat siis osallistua klinikoille. EFAF on asettanut jokaiselle kv-tuomarille velvoitteeksi osallistua klinikalle vähintään joka toinen vuosi, jotta lisenssi pysyy voimassa. Tällä tavalla voidaan taata myös riittävä osanotto klinikoille ja tähän perustuu myös EFAFin järjestämisoikeuden toinen kriteeri; klinikka pyritään järjestämään vuoroin etelässä ja pohjoisessa. Nyt Suomessa järjestettävään klinikkaan tulee 61 tuomaria 14:stä eri maasta. Pelkästään Pohjoismaista osanottajia on ilmoittautunut 25. Suomella on järjestävänä maana oikeus kutsua klinikalle myös omia jäseniään, jotka eivät ole ns. EFAF-tuomareita. Näitä Vaahteraliigakokemusta omaavia tuomareita osallistuu klinikalle 4 eli Suomen koko edustajisto on 10 tuomaria. Eurooppalaisten lisäksi klinikalle osallistuu klinikoitsijoina yhdysvaltalaiset Rom Gilbert ja Jim Daopoulos, joista jälkimmäisellä on NFL-tuomaritaustaa ja nykyisellään toimii NFL:n tuomaritarkkailijana. Yhtenä suomalaisklinikoitsijana toimii pitkän Vaahteraliiga- ja myös NFLE-tuomariuran omaava Juha-Mikko Hämäläinen (SEL).

TAVOITTEET

Klinikalla käsiteltäviä asioita ovat mm. tulevan kauden sääntömuutokset, sääntötulkintojen ja tuomarimekaniikan yhdenmukaistaminen sekä tarkkailukomitean palautteen antaminen edelliseltä kaudelta. Tämän lisäksi siellä kerrotaan mahdollisista muutoksista organisaatiossa ja prosesseissa. Pelkkää ryppyotsaista kokoustilassa istumista tapahtuma ei todellakaan ole. Eräs tärkeimmistä funktioista on sosiaalisen verkoston luominen ja yhteishengen kohottaminen. Tätä palvelee tänä vuonna lauantai-iltana järjestettävä suomalaishenkinen saunailta pienen ulkoilmareippailun päälle. Perinteinen illallinen kuuluu toki tämänkertaiseenkin iltaohjelmaan.

 

Veikko Lamminsalo

AJEK ry. – puheenjohtaja

www.ajek.org