Oheinen artikkeli on julkaistu Erotuomarilehden numerossa 3/2003:
Kausi päätösvaiheessa
Runkosarja päättynyt – play-off ratkaisuottelut edessä
Kauden 2003 runkosarja päättyi tätä kirjoitettaessa Helsingin Roostersin murskaavaan ylivoimaan. Turku Trojans on jälleen voimissaan, ja päätti runkosarjan hyvänä kakkosena vain Roostersille hävinneenä, ja molemmat ansaitsivat siten huilivuoron play-offien ensimmäiseltä kierrokselta.
Kärkikaksikon takana oli tasaisempaa – mikä lupaa jännittäviä otteluita pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle.
Lajin kannalta valitettavaa on se, että kärkikaksikon ottelut eivät olleet kovin mielenkiintoista katseltavaa lajiin vihkiytymättömille – niin hienoa peliä kuin ne esittävätkin, niin tasoerot ovat rävähtäneet korkeimmalla sarjatasolla liian suuriksi. Siinäpä lajiliitolle pohdittavaa....
Erotuomaritoiminnan kannalta Vaahteraliiga saatiin vietyä läpi – joskus kyllä hieman alimiehityksellä. Lajin yleinen jonkinasteinen taantuma, johon kyllä on divisioonatason elpymisen myötä toivottavissa parannusta, heijastuu myös erotuomareiden lukumäärään ja tasoon.
Tästä iloisena poikkeuksena pari positiivista seikkaa. Erotuomaritoiminnan piiriin on saatu muutama konkaripelaaja, muiden muassa Roostersin entinen pelinrakentaja Kari Ketonen, joiden kommentit erotuomarina toimimisesta ovat olleet varsin positiivisia. Joten rohkaisevien esimerkkien valossa on lupa odottaa lisää näitä arvokkaita pelikokemusta, -silmää ja näkemystä omaavia uusia erotuomareita. Toisaalta pääkupunkiseudun ulkopuolella on virinnyt myös AJEK:in kylkeen aktiivista paikallista toimintaa – LÄRVIn (Länsirannikon Viheltäjät, jotta jäsenkerhon varsinainen tarkoitus ei jää epäselväksi) uudelleen virinnyt toiminta, joka tuottaa jo yhden kokonaisen Vaahteraliigakelpoisen ryhmän, ja Lappeenrannan seudulla uutterasti Janne Halla-ahon johdolla työtä tekevä kehittyvä ryhmä.
AJEKin kuulumisia
Jefun virallisen erotuomarikerhon AJEKin johdossa tapahtui keväällä vaihdos, kun paluumuuttaja Vihreältä Saarelta Veikko Lamminsalo otti puheenjohtajan tehtävät vastaan. Hän onkin aktiivisesti alkanut suunnittelemaan tulevaisuuden toimenpiteitä erotuomaritoimintamme kehittämiseksi. Tähän kuuluu muun muassa lisääntyvä panos divisioonien erotuomaritoimintaan, tarkoituksena auttaa divisioonatason tuomareita kehittymään ja yleensäkin parantamaan erotuomaritoiminnan tasoa siellä. Veikon periaatteena on mahdollistaa sellainen peli johtamalla sitä oikein, jotta peli näyttää siltä kuin amerikkalaisen jalkapallon kuuluukin.
Tähän tavoitteeseen pääsyyn kuuluu olennaisesti myös joukkueiden sääntötuntemuksen lisääminen, jotta peliin kuulumattomat asiat saadaan jo ennalta ehkäistyä. Kuten niin monessa muussakin lajissa, kirjoitetut säännöt luettuna eivät aina anna yksiselkoista kuvaa sääntökohdan tarkoituksesta ja oikeasta tulkinnasta.
Tiedottaminen on tärkeä osa AJEKin toimintaa, ja vihdoin kerhon internet-sivustot on saatu ajan tasalle ja aktiiviseen käyttöön. Muun muassa ajantasaiset erotuomarilistat julkistetaan ensimmäisenä (ja päivitetään ajantasaisina) verkkosivustoilla ja keskustelupalstalla käydään vilkasta ajatusten vaihtoa. Käy katsomassa: http://www.ajek.org.
Lisäksi AJEK pyrkii edelleen kehittämään yhteistyötään lajiliiton kanssa, jotta yhdessä saisimme lajin uudelleen nousuun – siinähän meillä on yhteinen intressi. Varsinaisia ongelmia ei viime vuosina ole toki ollutkaan, mutta yhteistyön ja avoimuuden lisääminen sekä yhteisiin tavoitteisiin tähtäävän suunnittelun tiivistäminen on edelleen paikallaan.
Ensimmäistä kertaa AJEK on myös ottanut vastatakseen ensi vuoden helmikuussa pidettävän Euroopan erotuomariorganisaation vuotuisen klinikan, joten aktiviteettia on luvassa myös varsinaisen pelikauden ulkopuolelle. Kokoukseen odotetaan noin sataa kansainvälistä erotuomaria ympäri Eurooppaa, edustus NFL:stä sekä pääesitelmöitsjät USA:n yliopistotasolta.
Kansainvälinen toiminta
Omien sarjojemme lisäksi suomalaisia erotuomareita on jälleen saanut kunnia toimia kansainvälisissä otteluissa. Niiden määrää tosin rajoittaa se, että tänä vuonna tulessa ei ollut yhtään suomalaista joukkuetta, mikä on niin erotuomaritoiminnan kuin lajin yleisen tunnettuudenkin kannalta huono asia.
Joka tapauksessa Ari Ollila jatkoi uraansa NFL-Europessa huhti-kesäkuussa tuomitsemalla neljä ottelua Keski-Euroopassa. Jefun Euroopan mestareiden cupissa, Eurobowl-sarjassa, neljännesvälierässä Saksan Saltzgitterissä tuomitsivat Perttu Hautala päätuomarina ja Veikko Lamminsalo takatuomarina, sekä sarjan loppuottelussa niinikään Saksassa Ari Anttila aputuomarina.
Tämän lisäksi ensi vuoden Euroopan maajoukkueiden mestaruusturnauksen neljän maan karsintaturnauksessa Tanskassa Kalle Kivimaa edusti puolueettomana päätuomaria kerhoamme ansiokkaasti kahdessa ottelussa sekä turnauksen pronssiottelussa.
Arvo-otteluista jäljellä on vielä uudelleen henkiin herätetty Suomi-Ruotsi maaottelu, joka pelataan tällä kertaa Suomessa lokakuun alussa.
Ari Ollila